24 kesäkuuta 2013

Uudistuksia

 




Moi!

Kesä on edennyt huimaa vauhtia ja siitä ollaan nautittu täysin siemauksin. Kesä näkyy nyt myös blogissamme.
Huomasin tänään ulkoasun olevan aivan karmiva verrattuna muihin blogeihin. Minun oli pakko uudistaa sitä, ja sain aikaiseksi ehkä vähän paremman, kesäisen ulkoasun. Mielestäni se onnistui ihan hyvin ja piristää mieltä iloisilla väreillään. Toki parempiakin ulkoasuja on olemassa, paljon parempia. Kunhan nyt vain nopeasti muuntelin mallia ja tein uuden yläkuvan. Se on nyt vähän yksinkertaisempi, muttei mielestäni pilaa koko ulkoasua.
Otsikkoni, kuten huomaatte, meinaa blogin uudistuksia. Ulkoasun lisäksi ajattelin vähän päivitellä mm. sivupalkkia, gadgeteita ja sivuja. Tein siihen pienen parannusehdotus-kyselyn. Menkääpäs vastailemaan! Lisäksi poistan/lisään sivuja. Ainakin tuo kuvagalleria saa minun puolestani lähteä. Jos teillä on jotain ehdottomia parannusideoita, joita en kyselyyn huomannut laitta, ovat ne tervetulleita kommentteina ;)
Tuumin tässä myös, että alkaisin kirjoittamaan tekstiä enemmän. Nyt olen vain lisäillyt kuvia ja kirjoittanut parit sanat. En tarkoita mitään kovin pitkiä kirjoituksia, tällaisia normaaleja vain. Jos olette ehdottomasti sen kannalla tai ehdottomasti sitä vastaan, voitte ilmoitella myös siitä :)
Nyt olen liittynyt muutamiin blogeihin lukijaksi. Vastapalvelukset eivät todellakaan ole kiellettyjä!
Olisi kiva saada lukijoita, ettei tarvitse täällä ihan yksin kirjoitella.
Nyt olen tainnut saada kaikki asiat irti itsestäni. Joten ei muuta kuin hyvää kesää!

-Essi ja Minä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti