14 lokakuuta 2014

Trimmaus

Kuten edellisessä postauksessa jo kerroinkin, Essi oli torstaina trimmattavana. Nyt olikin jo korkein aika, sillä karvaa oli ehtinyt kertyä jo runsaasti.

Tältä Essi näytti vielä torstai-iltäpäivällä ennen trimmaajalle lähtöä:



Ja tältä se näyttää tällä hetkellä:



Karvaa lähti ihan kiitettävästi ja sen kyllä huomaa, ero on aika suuri. Jälkimmäiset kuvat ovat aivan uunituoreita, sillä räpsin ne tänään päivälenkillä. Olin Essistä lenkin jälkeen oikein ylpeä, koska se käyttäytyi mielestäni todella hienosti. Alkumatkasta pari naapuruston pienempää tyttöä tuli tervehtimään Essiä, ja vaikka se vähän aluksi arastelikin, sujui sillä hienosti. Sen jälkeen bongasimme Essin vihamiehen hieman kauempana, mutta Essi hillitsi itsensä yllättävän hyvin. Myöhemmin tuli vastaan todella pieni narttukoira, (en ole varma rodusta , mutta se muistutti tätä koiraa) jonka kanssa Essi tuli hyvin toimeen, vaikka aluksi kumpikaan ei uskaltautunut tulla tervehtimään toista. Ja koko ajan se kulki nätisti vierellä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti