28 huhtikuuta 2014

Luonto herää

Toukokuu lähestyy päätä huimaavaa vauhtia ja pian se huhtikuukin on jo takana päin. Säät ovat olleet todella ihanteellisia viime päivinä, tänäänkin oli kuuma pelkällä t-paidalla. Kevään tulo näkyy muuallakin kuin mielialassa ja lämpötiloissa, nimittäin luonto alkaa pikku hiljaa heräilemään kunnolla. Puissa näkyy jo paljon hiirenkorvia (ja norkkoja), eikä varmaan mene kauaa, kunnes ne puhkeavat kunnon lehdiksi. Myös ruoho on saanut vehreämpää sävyä ja niin leskenlehtiä kuin valkovuokkoja näkyy siellä täällä. Muurahaisiin, kärpäsiin ja kimalaisiin on tullut törmättyä jo useampaankin otteeseen.


 


Lähtiessämme Essin kanssa lenkille, kaduin sitä, etten ottanutkaan puhelintani mukaan. Kaikialla oli niin ihanan vehreää, että minun oli aivan pakko saada räpsittyä "muutama" kuva. No, lähdin sitten kipinkapin hakemaan puhelintani - Essi hieman hämmentyneenä perässäni sellaisesta edestakaisin ravaamisesta. Mielestäni lähes kaikki ottamani kuvat, täysin epäonnistuneita mukaan laskematta, onnistuivat ihan kelvollisesti :)
Alemmista kuvista huomaa, että Essi rakastaa kiville kiipeilyä ja niillä istuskelua ja tähystelyä, se on varmaan sen lempipuuhaa metsässä :D




Tuntuu kyllä vähän hassulta ajatella, että ihan vähän yli kuukauden päästä on jo koulumme kevätjuhla ja kesäloma alkaa! Sitten Essi pääsee nauttimaan lähes koko perheen läsnäolosta. Niin, ja tuli sitä taas varattua mökki keskikesälle, vähän niin kuin kerroin tässä postauksessa...



Kommenttejanne olisi mukava kuulla, ja laita ihmeessä rasti alapuolelle, jos luit tai edes katsoit kuvat!

3 kommenttia:

  1. Oi että, kivoja kevätkuvia :) Ihan hullua että tosiaan kuukausi enää kesälomaan, en tajua... Millä kännykällä saa noin hyviä kuvia? Ihana Essi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että edes joku on sitä mieltä, kiitos! :D Ja jep, vuosi on vierähtänyt todella nopeasti...
      Kuvat on otettu Nokia Lumia 520:llä. ;)

      Poista