06 elokuuta 2014

Mitä meille kuuluu?

Niin, se onkin hyvä kysymys...

Viime postauksen kirjoitimme jo ennen juhannusta, eli pari kuukautta sitten. En yhtään osaa sanoa, miksi väliin jäi näin pitkä aika. Varmaankin johtuen kaikenlaisista kesäkiireistä ja helteestä, jolloin koneen avaamisessa ei ole mitään järkeä. No, nyt kuitenkin suoriuduin kirjoittamaan pikapostauksen, jossa lähinnä ajattelin kertoa, että hengissä ollaan. Yritän vielä tämän viikon sisällä kirjoittaa jostain varsinaisesta aiheesta, tästä tulee nyt vain tällainen pikainen päivitys.

Tosiaan, meille kuuluu todella hyvää. Olemme mökkeilleet niin omalla, tuttujen kuin vuokratullakin mökillä. Essi on päässyt nauttimaan jokaisen perheenjäsenen läsnäolosta ja saanut joka päivä mennä pariin otteeseen takapihalle. Nyt alkaa kuitenkin paluu arkeen, ja aikuisten lisäksi perheemme lapset joutuvat jättämään Essin yksin joka arkipäivä ensi viikon tiistaista lähtien. Silloin alkavat koulut, ja minun tapauksessani 7. luokka! Luokat menivät uusiksi ja sen lisäksi on totuttava uusiin koulurutiineihin.


Tämän ihmeempiä meille ei kuulu, ensi postaukseen ajattelin liittää jopa kuvia :D Älkää suuttuko minulle tästä lyhyestä pikapostauksesta, lupaan kirjoittaa vielä tämän viikon aikana…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti