10 elokuuta 2014

Mustikoiden poimintaa

Lupailin edellisessä pikapostauksessa kirjoitella vielä tämän viikon aikana, joten tässä sitä ollaan. :) Ja heti ilman turhempia höpöttelyjä voimmekin kääntää katseemme takaisin kuluneeseen kesään.

Meidän kesään on mahtunut paljon erilaisia menoja, mutta koko perheen suurin yhteinen lomahetki oli varmaankin viikko vuokramökillä.
Jo yli vuoden takaisessa postauksessa "Essi laivakoirana" kerroin vuokranneemme mökin Itä-Suomesta. Tänä kesänä vuokrasimme taas mökin viikoksi, tällä kertaa Keski-Suomesta. Vuokrasimme mökin lähinnä päästäksemme tutustumaan Keski-Suomeen nähtävyyksineen, kun hotelliin on aika vaikea päästä viisihenkisen perheen + koiran kanssa.
Vuokramökki sijaitsi järven rannalla, joten uimaan ja soutamaan pääsi useamman kerran päivässä. Essi ei tälläkään kertaa uskaltautunut uimaan, mutta veneeseen se pääsi useampaankin otteeseen.
Viikko vuokramökillä kului nopeasti, vaikka Essi olikin sen viikon jälkeen aivan poikki.
Siihen eivät kuitenkaan mökkeily loppunut, sillä olemme käyneet aika ahkerasti omalla mökillämme.

Meidän mökkimme ei sijaitse järven rannalla, joten uiminen ja soutaminen ei oikein onnistu yhtä helposti. Siitä huolimatta mökkimme tarjoaa paljon erilaista tekemistä Essille, kuten pihalla oleskelua, pitkiä lenkkejä ja tietenkin mustikanpomintaa! Eihän kesä ole mitään ilman mustikkametsässä käymistä, niin Essikin varmaan tuumaa. Muutkin marjat kelpaavat sille, mutta erityisesti juuri mustikat ovat Essin mieleen. Niitä voi kahmia suuhunsa suoraan pensaasta jokamiehenoikeuksilla, eikä tarvitse miettiä, oliko se sittenkin luvatonta, kuten toisinaan kotipihalla.
Essin mustikanpoimintaa ei kyllä voi kutsua poiminnaksi, sillä se ahmaisee mustikat suuhunsa. Välillä se pitää pienen tauon (jolloin röyhtäyksiltä ei voi välttyä), jonka jälkeen on hyvä jatkaa mustikoiden syömistä.

Koska hyviä kuvia Essistä mustikkametsässä ei oikeastaan ole, päätin laittaa teille pienen videon todisteeksi siitä, kuinka perso se onkaan mustikoille. Videosta näkee hyvin, kuinka Essi hotkii mustikoita, etsii uuden varvun, hotkii lisää jne. En kuitenkaan ole täysin varma toimiiko video kunnolla, sillä se on ensimmäinen video täällä blogissa. Siitä huolimatta toivotan katseluiloa kaikille! :D


(Tässä vaiheessa video toimii todella huonosti, jos ollenkaan, yritän korjata asian niin nopeasti kuin pystyn!)

2 kommenttia: